10.01.2007 - 22:24
Kylläpä aika menee. Kauhulla muistin, että hetkonen mullahan on sivut netissä..kurkkaus osoitti, että reilusti viime vuoden puolella näitä on päivitelty..

Elämä on kiiresitä eikä meidän gerbulassakaan ole mitään tapahtunut. b&c poikueet kotiutui hyvin, rekkaripaperitkin sain sitten postiin, nyt odotellaan niitä sitten. Gerboje meillä on paljon siirtynyt muille nakerrusmaille, osa vanhuuttaan osa loukkaantumisten takia.:( Tilanne jatkuu, paljon on sellaisia joilla ikä painaa sen verran..

Meille on tänä vuonna tullut kolme uutta gerbaakin, kaikki naaraita. Eka naaraista oli pula, no niitä löytyi sitten kolme ja nyt tuskalstelen sen kanssa, että mulla ei ole uroksia. c-poikueen uros ei sitten saanut kovin hyvää väriä kuviolliseksi vaan muistuttaa enemmän grey agoutia. Kuviokin on sellainen noh ihan jees, siis todella leveä, rikkonainen, länttejä siellä täällä...eli sellainen normaali;) Sitä nyt lienee hätätapauksessa voi käyttää..tai sitten ei.

Nyt tarkoituksena on astuttaa Narnian Arya- Sumuisten vuorten Banaanipuu eli agouti- yellow fox. Itse asiassa pari on parhaillaan kutulassa hoitamassa hommia;) saas nähdä, bansku on toistaiseksi hyvin tietämätön mitä tehdään, ja näyttää osuvan ahkeraan hutiin;) mutta hyvä sentäs aluksi näytti siltä, että arya pelkää urosta, mutta eipä näyttänyt enää kun oli kiima:)

Koetan tässä nyt sairaslomalla päivitellä muitakin sivuja, jotka siis ovat pahasti retuperällä...ihan itsenikin takia että tietää missä mennään tämän homman kanssa:)

16.10.2006 - 20:38
Tämä syksy on yllättänyt kiirellään pahemmin himassa ei ole kerennyt olemaan. Sikäli karua sanoa, mutta sairasloma tuli siinä suhteessa hyvään aikaan vaikka kipeänä ei ole kiva olla. Itse asiassa ei yhtään kivaa.

Tänään lähti cappuccinopoikueesta ensimmäiset kotiin. Oli kiva nähdä että hyvät kodit saivat brandi ja bongo. Brandi oli kerennyt jo saamaan omat kotisivunsa mikä on ilahduttavaa kun pääsee seuraamaan oman kasvattinsa kuulumisia. On se niin haikeaa. Kuusi viikkoa on niin lyhyt aika ja silti nuo pienet piiperot kerkeävät tekemään sydämeen ihan hirmuisen reiän.

Tässä vielä Brandin sivut: http://web.mac.com/teag72/iWeb/Tean%5Fgerbiilisivut/Brandi.html

Pahoitteluni siitä vielä että olen aika jäljessä kaikessa merkinnöissäni täällä kotisivuilla. Aikaa on rajalllisesti, enkä kerkeä pahemmin muuta tekemään kuin kääntymään kotona. Parhaiten yhteyden saa puhelimitse, johon vastaan nopeammin kuin sähköposteihin tai yksäreihin gerbiili.infossa!
15.09.2006 - 10:13
Hyvin voivat:) Emo on kyllä hyvin hoitanut, jokainen on pullea. Punnitsin tuossa 8päivän iässä ja kaikki painoivat yhtä lukuunottamatta 8grammaa. Kovasti viipottavat ympäri terraariota silmät sokkona...:)

Kaulin on tiineenä. Itse asiassa olin jo varma aikaisemminkin. Tänään punnitsin sen ja siirsin omaan soppeen. 93graammaa on taas paino ja laskettu aika on 22.9. Toivottavasti nyt onnistuu.
04.09.2006 - 13:12
Se on kiva ääni. Sitä on tässä kotona ollessa tullut kuunneltua oikein urakalla.
Vaaveja oli eilen illalla vielä kuusi. Pötkylöitä ovat, joskin ehkä hieman pitkiä ja laihoja. Ehkäpä se johtuu siitä, että meillä aikaisemmin poikueessa on ollut kaksi naperoa, jolloin tietysti ne ovat olleet isompia. Nyt sitten kuusi maitobaarilaista:) Oih!
Mieskin on taas myyty tähän harrastukseen ja se odottaa innolla noiden saavan karvapeitteen. Vaikka mies on ollutkin tätä poikastelua vastaan(tai noh ei ole lämmennyt ajatukselle aivan täysin), niin aina näinä aikoina kuulee kun se ihastelee noita pieniä tirriäisiä. Odottakaapa kuinka se sekoaa kun ne alkaa tulee pesästä ulos ja viipottavat silmät sokkoina ympäri terraariota! Se vasta veikeää onkin!:)
Kirjoittaja
Nimi
Heidi Pelkonen
Kuvaus
Meidän gerbiilielämää!
Tämän taustan tarjosi